Kohtuuttomat odotukset ovat varjostaneet mielialaani muuten niin onnistuneen Saku 99 -tapahtuman tiimoilta.
Ongelma: Olemme kasvaneet tilanteeseen, jossa yleisön odotukset ovat turhan usein kohtuuttomia. Tuskinpa kyse vielä on enemmistöstä, mutta se äänekäs vähemmistökin saa kummasti olon epämiellyttäväksi. Yksi (mutta ei ainoa) näiden kohtuuttomien odotusten ilmentymä olivat tapahtuman valokuvat, joita alettiin tivaamaan heti seuraavana päivänä.
Kolme päivää tapahtuman jälkeen luin jo viestejä, joissa ihmeteltiin, että missäköhän vika kun kuvia ei näy. Neljäntenä päivänä minulle vihjailtiin, ettei tässä saisi kestää viikkoja. Täytyy kyllä todeta, että vaikka kiinnostus sinänsä onkin positiivista, niin olin ällikällä lyöty tästä palautteesta.
Oletteko koskaan tutustuneet ulkomaisten Amiga-messujen jälkitarjontaan? Itse asiassa mieleeni ei tule ainuttakaan tapahtumaa Amiga-maailmasta, jonka järjestäjä olisi saanut sivuilleen kuvamateriaalia tapahtumasta, ainakaan päivissä laskettavissa ajassa. Yleensä jopa sivujen päivittäminen kertomaan tapahtuman päättymisestä on ylivoimainen tehtävä. Ihan totta.
Näiden tapahtumien joukkoon mahtuu runsaasti kaupallisia hankkeita ja paljon suurempia tapahtumia. Muualla saadaan lähes poikkeuksetta tyytyä ulkopuolisten raportteihin, joita tulee tietysti tapahtuman koosta riippuen enemmän tai vähemmän. Sen sijaan Suomen Amiga-käyttäjät ry. on jo vuosia tarjonnut laajoja valokuvaraportteja tapahtumistaan todella nopeasti.
Saku 99 -valokuvaraportti oli yhdistyksen kotisivuilla keskiviikkona, neljä päivää tapahtuman jälkeen. Se koostui 68 kuvasta (teksteineen), jotka oli tarkoin valittu yli kolmensadan digitaalisen ja perinteisen kuvan joukosta. Alle vuorokautta myöhemmin ilmestyi sivuille vielä 78 lisäkuvaa. Yhteensä 146 kuvaa. Ennen tätä tapahtumasta oli myös julkaistu kaksi lehdistötiedotetta sekä Petro Tyschtschenkon puhe äänitiedostona. Kymmeniä työtunteja.
Itse asiassa en yhtään ihmettele, miksi monet muut tapahtumanjärjestäjät eivät jaksa panostaa jälkipuintiin. Tapahtuman jälkeen väsyttää. Silti itse olen siihen ryhtynyt ja patistellut muitakin ryhtymään, koska kysyntää riittää, informaatiota on tärkeä levittää, näin maksimoidaan tehdyn työn vaikutus ja sillä myös pedataan julkisuutta tuleville tapahtumille. Ja kuvat ovat kivoja.
Tapahtuman jälkeen on myös paljon muuta tekemistä. Harva tietää, että tein osaltani Saku 99 -tapahtumaa täyttä työpäivää (palkatta) pari viikkoa sitä ennen ja vielä sen jälkeenkin, eikä silti aikani riittänyt valokuvaraportin tekoon alle neljässä päivässä, vaikka kuvamateriaalissa apua sainkin. Velvollisuudet kun eivät lopu siihen, että autot pakataan tapahtumapaikalla.
Olemmeko hemmotelleet yhteisömme pilalle? Kenties. Vaikka hemmottelu voi kuulostaa oudolta sanalta amigistipiireissä, olemme tehneet monessa mielessä ainutlaatuista työtä. Vaikka kotisivuillamme ehkä on joskus joku pari päivää vanha tieto tai valokuvat eivät ole verkossa yhtä nopeasti kuin ne tulevat digitaalikamerasta ulos, nämä asiat ovat meillä paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa - ja paljon vähäisemmin resurssein.
Joku minulle ehtikin tokaista, että eihän innostuksesta sovi moittia. Totta tavallaan sekin, mutta kohtuuttomat odotukset luovat paineita, jotka puolestaan vähentävät mielenkiintoa ylipäänsä alistua niille paineille. En osaa kuvitella itseäni koordinoimassa enää neljättä Saku-tapahtumaa, koska tapahtumalta odotetaan koko ajan vain enemmän ja enemmän. Liikaa.
Valtikka on nyt yhdistyksen uudella hallituksella, jossa on runsaasti uusia jäseniä. Heiltä toivottavasti löytyy tarmoa pakertaa uusien tempausten eteen. Ennen kuin asetatte odotuksenne liian korkealle, yrittäkää kuitenkin asettaa itsenne tekijöiden kenkiin: Mihin oikeasti itse olisitte valmiita? Kuinka paljon voitte odottaa tällaiselta vapaaehtoistoiminnalta?
Olisi todella sääli tukahduttaa uudet, yritteliäät työmyyrät aikaisemman menestyksen luomilla kohtuuttomilla odotuksilla. Minä olen jo iloinen pelkästään siitä, että ylipäänsä saimme kasaan uuden hallituksen. Vaikka seuraavasta tapahtumasta tulisi yhdistyksen kotisivuille vain kymmenen kuvaa kahdessa viikossa, asiat olisivat silti paremmin kuin muualla - tai vähintäänkin paremmin kuin tyystin ilman tapahtumaa tai kuvia.
Pitäkää se mielessä. Onnea uudelle hallitukselle!
Janne Sirén
PS. Vaikka valokuvat olivat esimerkki elävästä elämästä, ne olivat samalla vertauskuva ja merkki paljon suuremmasta ongelmasta. Jos se ei heti valjennut, lukaisepa kirjoitukseni uudelleen.