Saku 99
Teksti: Janne Sirén
Kuvat: Janne Sirén, Teemu Tammela, Toni Walther

Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kolmas vuotuinen Saku-tapahtuma, Saku 99, järjestettiin 4. syyskuuta 1999 tiedekeskus Heurekassa Vantaalla varsin myrskyisissä tunnelmissa. Järjestelyitä olivat varjostaneet erinäiset takaiskut pitkin vuotta, mutta suurin isku tuli vain kaksi päivää ennen tapahtumaa, kun Petro Tyschtschenko perui vierailunsa Amigan pääjohtajan Jim Collasin äkillisen eroamisen aiheuttamien neuvotteluiden vuoksi.

Tapahtuma onnistui kuitenkin loistavasti, vaikka suunnitelmat paljon aikaisempia vuosia enemmän kolauksia saivatkin. Entistä suuremmat tapahtumatilat, Amigan lahjoittamat tavarakasat, joita jaettiin ja arvottiin kävijöille, esittelyssä ollut AmigaOS 3.5:n ennakkoversio, Jens Schönfeldin vierailu Saksasta, Petro Tyschtschenkon puhelinpuhe, viime vuoden kaltainen runsas osanotto ja muut ohjelmanumerot antoivat loppujen lopuksi runsaasti aihetta tyytyväisyyteen. Vaikeuksien kautta voittoon, tosiaankin.

Kaikilla oli niin mukavaa

Vaikka Petro Tyschtschenkon vierailun peruuntuminen mahdollisesti näkyi kävijämäärissä, paikalla oli silti Saku 98:n tapaan porukkaa ihan ruuhkaksi asti - arviot liikkuvat suuruusluokassa 400-600. Ilmainen sisäänpääsy lienee ollut yksi syy, kuten myös entistä parempi tiedottaminen. Näyttelytilojen laajeneminen aulaan auttoi vähän, mutta ihmismassojen puristukselta ja huonolta ilmalta (aikaisempaa suuremmasta tuuletinmäärästä huolimatta) ei voinut välttyä.

Saku99

Heurekalta vuokratut tilat olivat kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin mitoitetut, eikä kallista hukkatilaa pahemmin jäänyt - jopa tuoleilla varustettu leponurkka osoittautui suosituksi. Saku 99 esittäytyi entistä näyttävämpänä heti Heurekan aulassa, jossa suuren Saku 99 -julisteen alla yhdistyksen esittelypöytä ja AmigaOS 3.5:n demonstraatio houkuttelivat vieraita lähemmäksi näyttelysalia.

Saku99

Aulan pöydässä saattoi AmigaOS 3.5:n ennakkoversioon tutustumisen lisäksi vastata vierailijakyselyyn sekä Motorola Inside Y2k -kyselyyn (joista lisää oheisissa artikkeleissa), osallistua Amiga 1200:n muistikorttien arvontaan ja poimia mukaansa paljon toivotun tapahtumaohjelman ja Amiga-aiheisia esitteitä, joita oli puolestaan tilattu ulkomaisilta yrityksiltä.

Vierailijakyselyyn vastanneet osallistuivat lisäksi kahden Amigan lahjoittaman A1200-paketin arvontaan, ja tapahtuman jälkeen arvottiin vielä kolme AmigaOS 3.5 -ennakkoversiopakettia yllätyspalkintona. Ja niin kauan kuin tavaraa riitti, saivat kaikki kyselyyn vastanneet myös erilaisia Amiga-herkkuja: AmiCola-limsaa, Amiga-musiikkilevyjä, Amiga-tarroja, Amiga-kyniä, Boing-hiirimattoja, Amiga-julisteita, Amiga-sukkia, Amiga-boksereita, jne. Hymyt olivat herkässä!

Ostoksia ja esittelyitä

Saku99

Näyttelysaliin oli tänä vuonna saatu houkuteltua kaksi jälleenmyyjää: Amigator ja Gentle Eye Ky, jotka tekivätkin ilmeisen hyvää kauppaa ostohaluisten amigistien kanssa. Paikalla oli myös Delfina-äänikorteista tuttu Petsoff LP. Massiivisen leludelfiinin lisäksi Petsoff oli tuonut näytille uuden Delfina Plus -korttinsa, jonka ohjelmistopuoli ei tosin vielä ollut myyntivalmis.

Saku99

Saksasta Suomeen saapunut Individual Computersin Jens Schönfeld oli paikalla koko päivän kertomassa valmistamistaan Amiga-lisälaitteista, mm. Catweaselista ja Silver Surferista, joista jälkimmäinen on uusi, todella edullinen ja nopea sarjaporttilaajennus Amiga 1200:aan. Schönfeld vastaili myös tapahtuman IRC-kanavalla kysymyksiin. Tapahtuman IRC-loki löytyy Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kotisivuilta.

Saku99

Elävänä esimerkkinä suomalaisesta Amiga-käytöstä työelämässä turkulainen Elysée Arena esitteli jäähallin tiedotuksiin käyttämäänsä Amiga-laitteistoa. Suomen Amiga-käyttäjät ry. oli järjestänyt paikalle myös pari alkuperäistä Amiga 1000 -laitteistoa muistuttamaan Amiga-kansaa heidän juuristaan. Tonniset pyörittävät klassikko-ohjelmia, Boing-demoa ja Amiga Tutoria, ja koneiden kuoret oli avattu sisuskalujen ja nimikirjoitusten tiirailua varten.

Saku99

Esittelyssä oli myös ClickBOOMin uusi räiskintäpeli T-Zer0 ja Amigan PowerPC Linux. Linuxia pyöritettiin muuten tyylikkääseen vanerikoteloon kasatulla Amigalla. Vielä tyylikkäämpi ilmestys oli kuitenkin toinen pelikilpailun koneista, jonka maalattu kuori herätti kateellisia huokauksia. Pelikilpailuissa pelattiin tänä vuonna Quake-pohjaista Malicea, ja jaossa oli upeita palkintoja.

Yhdistys vastaanotti tavalliseen tapaan uusia jäsenyyksiä ja myi Saku-rompun päivitettyä painosta. Aivan uusi palvelu oli käytettyjen tavaroiden myyntipöytä, joka osoittautui todella suosituksi heti kättelyssä. Lisäksi Suomen Amiga-käyttäjät ry. oli tehnyt Amigan kanssa sopimuksen Amiga-operaattorilogojen tarjoamisesta halukkaiden amigistien kännyköihin, ja niinpä uuden nokialaisen omistajat saivat vaihtaa operaattorilogonsa Amiga-tunnukseksi.

Tapahtumasta oli myös yhteys IRC-kanavalle #saku99, jossa vierailijat kävivät omatoimisesti kertomassa kokemuksistaan, sekä kuvia Internetiin välittänyt web-kamera, joka tosin kärsi aluksi vakavista toimintahäiriöistä. Lisäksi DJ LOHi viihdytti kansaa soittamalla musiikkia.

Mukava loppuhuipennus

Saku99

Aikaisempina vuosina Saku-tapahtumilla on ollut tapana vähän kuin hiipua loppua kohden, mutta tällä kertaa loppumetrit olivat hyvinkin tapahtumarikkaat. Loppukiri aloitettiin arpomalla kaksi Amigan lahjoittamaa Amiga A1200 Magic -pakettia, jotka sisälsivät uuden A1200:n lisäksi mojovan ohjelmistopaketin. Lisäksi arvottiin pois kolme yhdistyksen taannoin lahjoituksena saamaa A1200:n muistikorttia.

Saku99

Arvonnan jälkeen paikalla vielä olleet vieraat kutsuttiin kiireesti auditorioon, jonne oli saatu puhelinyhteys Petro Tyschtschenkoon. Vaikka mies ei itse päässyt paikalle, sai yleisö näin kuulla häneltä muutaman lohduttavan sanan ja katsella still-kuvaa valkokankaalta. Puheen missanneet voivat noutaa sen Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kotisivujen kautta. Puheen jälkeen auditoriossa esitettiin vielä Commodoren konkurssista kertonut dokumentti Deathbed Vigil.

Saku 99 oli hieno päätös Amigan kannalta paikoin vähemmän hienolle vuosikymmenelle Suomessa. Vaikka koko Amiga-yhteisö on väsynyt jatkuvaan odottamiseen, oli ilo huomata, että kiinnostusta kokoontua yhteen löytyy edelleen. Vaikea lähteä arvailemaan millaisille tuleville tapahtumille Amigan tulevaisuus petaa tilaa, mutta tästä saavutuksesta voimme ainakin olla ylpeitä. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille!

Lisätietoja tapahtumasta löydät oheisista artikkeleista, sekä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kotisivuilta osoitteesta http://batman.jytol.fi/~saku/ tai http://tzimmola.tky.hut.fi/saku/. Kotisivuilta löydät mm. runsaasti kuvamateriaalia ja kuvatekstein varustetun valokuvaraportin.