[ Sekalaiset ] [ Sivukartta ]

K o n e e n   C o o p e r   k e i k k a
Petri Keckman <keckman@mbnet.fi>


Paistinlastat olisivat muuten taipuneet alaspäin, mutta viisauskoneet olivat tanakat ja 25 metriä korkeat. Ne olivat lähtöisin pyyheliinoista, jotka olivat päätyneet eri asennoissa olevien ihmisten verkkokalvoille. Kukaan ei ollut varsinaisesti vastannut lähetyksestä, mutta kaikki vastaanottivat. Ämpäreiden ruuduitukset oli nostettu hyllylle. Kaikki, kuten myös pikkukipittäjät, joutuivat jonottamaan useisiin kassoihin monta kertaa. Eräässä vaiheessa pelleily loppui, mutta tuloksena ei ollut muuta kuin vihertävän sävyinen kokonaan punainen pallo, jossa oli mustia täpliä.

Ei kukaan osannut viittaa huonommassa nopeudessa kuin Panne. Sitä paitsi aikataulut olivat muutenkin hävinneet loppuottelun - miksi olisi kannattanut edes käynnistää konetta? Semminkin kun hän oli juuri edellisenä päivänä kävellyt portaita alaspäin kuin mikäkin Euroopan omistaja.

"Ei kuitenkaan tasoitu", oli ainoa vastaus jonka mies oli saannut e-mailitse. Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä siinä vaiheessa kun konekoodi oli lajiteltu humaaneille. "Konekoodia hummaaneille!" vastasivat tarrat kuorossa ja laskeutuivat oudosti - liian oudosti - näppäimistön taakse. Vasta sinne päästyään he näkivät mistä todellisuudessa oli ollut kyse.


[ Sekalaiset ] [ Sivukartta ]