[ Ajankohtaiset ] [ Sivukartta ]

Assembly '2k
Risto Mäki-Petäys <basscade7@hotmail.com>
Kuvat: Antti Halko

Kello 14.15
Saavumme alueelle. Hirmuinen työ saada kärryt lastausalueelle. Muutenkin menimme turhaan liian alas. Tilannetta erotti se, että paikkamme olivat muusta alueesta erottuvalla oldskool-alueella, ja ulkopuolella ohjanneet neuvojat eivät olleet varautuneet siihen. Hissillä kuitenkin pääsee vaivattomasti ylöspäin. Kehnoksi yllätykseksi paikkamme oli viety. Noin tunnin tappelun jälkeen useamman henkilökunnan jäsenen avustuksella saimme paikat kaapattua itsellemme. Juuri kun koneet olivat pystyssä, lähti sähköt. Tuki lupasi sähköä piakkoin, mutta korjaajaa ei näkynyt koko päivänä.

Tässä vaiheessa päätimme, että olisi sopiva aika lähteä käymään syömässä. Ystävällinen kaverini Pasis kiinnitti tällä välin tyylikkäästi jakorasiamme naapurin pöytään. Sen jälkeen verkon kanssa tuskailua: verkko ei toiminut millään ja jouduin käynnistämään PC:ni arviolta noin 20-30 kertaa uudestaan turhaan. Alkoi harmittaa, etten ottanut Amigaani mukaan, mutta viereisellä Amigalla oli myös ongelmia. Pöytänaapurin mukaan korjaaja oli käynyt paikalla ja saanut tietää, että ongelma ratkaistiin. Tästä tuohtuneena avulias korjaaja kehotti jatkossa kirjoittamaan vikailmoitukseen jotta "paska", niin asiat helpottuvat.

19.30
Verkko toimii! Hartaan tuskailun jälkeen kokeilin vaihtaa verkkokortin ajurit 16-bittisiin. Muutos saattoi tosin johtua sattumastakin. Nyt äkkiä rekisteröitymään ja kilpailutuotos verkkoon. Huomasimme myös, että tänä vuonna oli trendinä koristella hiuslaitteita nippusiteillä. Pöytämme lähellä oli joku ryhmä saanut päähänsä ottaa mukaan Playstationin sekä tanssimaton, ja he tanssittivat vieraita jatkuvasti koko tapahtuman ajan, mikä herätti hilpeyttä skeneväen piirissä. Sähköt katkesivat toistamiseenkin, jolloin piti taas vaihtaa johtoa.

Vihdoin koneet kasassa ja netissä.

Nukkumisvuorot menivät hieman vaikeasti. Jouduin valvomaan noin kahteen asti. Sen jälkeen yritin nukkua pöydän alla, mutta saman pöydän toisen puolen väki soitti mm. Finlandiaa tärisyttäen pöytää sekä lattiaa. Nukkumista haittasi myös lattian kovuus, ja vartijat herättelivät pöydän alla nukkuvia toruen turvallisuussääntöjen rikkomisesta. Kolme tuntia yritin saada unta nukkumatta hetkeäkään, mutta piristi se silti hieman. Tämän jälkeen olisi pitänyt vielä valvoa yhdeksään asti, ja onnistuihan se tuskalla ja vaivalla. Katsomon penkit soveltuivat nukkumiseen hieman paremmin, mutta niiden käsinojat puristivat vatsaa ikävästi.

Perjantai, iltapäivä
Verkko oli katkennut tänään, mutta olin sinä lyhyenä hetkenä poissa. Enemmän haittasi sähkön huono toiminta. Hieman ennen neljää tultiin kuuluttamaan, että oldskool-demokisaan tarvitaan 486/66:sta. Moista ei löytynyt, mutta meidän pöydän 486/50 sai kelvata. Kone oli mukana tapahtumassa lähes turhaan, sillä henkilö jonka piti saada kone kuntoon oli sammunut liikaa viinaa juotuaan eikä kyennyt suorittamaan toimenpidettä. Hiki hatussa rahdattuani koneen perille selvisi, etteivät järjestäjät mielellään ryhtyneet pystyttämään varakonetta. Muutaman tunnin kuluttua selkisi, ettei kone kelvannut, mutta saimme silti ylimääräisen ilmaislipun avuliaina ihmisinä. Nyt pitää vielä odotella ensimmäistä compoa.

Lauantai, aamuyö
Kaikki kilpailut menneeltä päivältä ovat ohi. Oldskool-tuotokset olivat lievä pettymys. Ainoastaan Skenefabu jurputus osasi yllättää yliampuvan sarkastisella tyylillä. Playstation-kisassa oli vain kaksi tuotosta, mutta niistä etenkin toinen, Yodelin Iaquo, oli mielestäni melko hieno muutenkin kuin kontrastin vaikutuksesta.

Lauantai
Sain nukutuksi yöllä ehkä kolme tuntia, senkin tuskaisesti. IRC:ssä sain kuulla, että jotkut suunnittelivat C64:lla pelattavaa International Karate -turnajaista. Kisan piti alkaa yhdeksältä, mutta se viivästyi noin kymmeneen. Kaiken kaikkiaan kahdeksan henkilöä oli yhdessä pelaamassa, ja kilpailu oli kova. Sattuman kaupalla ja hajoamispisteessä olevien kahvojen ansiosta onnistuin voittamaan kisan. Koko kisa sekä kaikkien osanottajien haastattelut esitettiin kankaalla sekä nettitelevisiossa ja ATV:lla. Koska kisa oli viime tingassa valmisteltu, palkintoja ei herunut.

Paikan päältä löytyi erikoisia konekokoonpanoja.
Kuvassa mukaanottamamme maalautettu Commodore 64.

Tänä päivänä oli pakko myös käydä kotosalla hakemassa puhtaita vaatteita ja muita unohtuneita tarvikkeita. Epähuomiossa olin unohtanut ainakin tyynyn, astian mikrolämmitystä varten, C64:n lerput ja ylimääräisen pyyhkeen, jonka unohdin toisellakin noudolla.

Lauantai-ilta
MP3-kisan aikana tuli pieni pettymys. Esitettävät tuotokset olivat paikoitellen niin hirveitä, että oletin oman tuotokseni pääsevän mukaan, mutta ei! Karsinnasta pääsi läpi vain 15 kappaletta, joista lähinnä muutama oli hyviä, loput vitsejä tai todella surkeita. Asmtv:ssa karsijat (joihin kuuluu mm. konkari Markus "Captain" Kaarlonen) ylistivät tuotoksia ja pitivät niitä "kaupallisesti pätevinä". Makunsa kullakin.. Myös moni muu yleisöstä oli hyvin vihaisina, kun eivät omat tuotokset olleet päässet läpi.

Nyt enää odottamaan, josko wild compo -videomme pääsisi läpi karsinnasta, mutta pahalta näyttää. Kuulemma video sisältää copyrightin alla olevaa materiaalia. Vaan pääsipä aiemmin läpi mm. Pixelin koostama video, joka on pääosin televisiossa esitetyistä mainoksista koostettua materiaalia ja näytettiin tänä vuonna uudestaan kankaalla, mikä pistää ihmettelemään karsijoiden moraalia. Hieman katkeruutta, mutta on syytäkin...

Sunnuntai, aamuyö
Ei sitten päässyt wild compo -tuotoksemme eikä tuttavienkaan tuotos läpi karsinnasta. Sen sijaan yleisö sai nauttia mm. noin viiden minuutin lyhytelokuvasta, jossa kaksi varsin tukevaa tietokoneharrastajaa ahmii sisuksiinsa pizzaa ja kolajuomaa sekä puuhaa tietokoneitten parissa käyden välissä nukkumassa patjojen välissä, tämä kaikki nopeutettuna. Katselu tuntui ikuisuudelta viideksi minuutiksi, ja videolla näkyvä kello pyöri ympäri jo muutamaan kertaan. Kaiken kaikkiaan kisan osanottajien laatu vaihteli surkeasta hyvään. Olipa mukana myös kaksi MSX-demoa.

Sunnuntai
Tänään on jäljellä enää animaatiokisat sekä yhdistetty demokilpailu. Animaatiot olivat mielestäni viime vuosina esitettyihin verrattuna hieman tasokkaampia, vaikka tuttavat niitä haukkuivatkin. Yhtään täydellistä muitten yli menevää ei ollut; yhdessä oli hienoa mallinnusta, toisessa hyvä animointi. Mukana oli mm. musiikkivideota, lyhytelokuvaa ja surrealistisia kuvauksia kolmen sepän patsaasta. Demot puolestaan olivat varsin koreita, mutta ne rupesivat pitemmän päälle maistumaan puulta. Juuri missään ei ollut oikein pyörivästä esineestä erottuvaa ideaa lukuun ottamatta viimeistä tuotosta: Exceedin Spot (PC) muistutti miljööltään ja musiikiltaan enemmän animaatioelokuvaa kuin perinteistä demoa. Epäilemättä kyseessä oli kisan voittaja.

Oldskool-alueen pöytärivit olivat täynnä tavaraa.

Kisojen päätyttyä teki jo mieli lähteä pois, sillä paha haju, huono ilma ja hiki eivät enää houkutelleet. Poistuminen onnistuikin melko vaivatta ja äkkiä välttäen pahempaa tungosta. Areenan kummallinen liikennejärjestelmä vaikeutti lastausta hieman: autolla olisi voinut periaatteessa ajaa suoraan pääoven eteen, mutta tie oli eristetty kettingeillä, ja meidän olisi pitänyt mennä parkkihallin kautta ja viedä tavarat hissillä, joten koimme helpommaksi työntää kärryjä ylämäkeä vähän pidemmmän matkan.

Kaiken kaikkiaan mielestäni Assembly '2k oli parempi kuin Assembly '99. Pitkälti tähän vaikutti erillinen oldskool-järjestely, mikä poisti pahemman tungoksen sekä metelin, ja ilmastointi oli parempi. Epäkohtina mainittakoon, että oldskool-alueelle oli hyväksytty melko asiaankuulumatontakin väkeä, eikä vahvistimien voimakkuuksia tarkkailtu yhtä tarkasti kuin viimeksi.

Myös karsinta kilpailuissa oli masentava. Ilmeisesti tuomarit eivät ehtineet paneutumaan kunnolla materiaaliin sen paljouden vuoksi. Kuuleman mukaan wild compo -tuotoksia oli noin 80 ja mp3-kappaleita noin 40, musiikkikappaleita yhteensä noin 250. Näistä pääsee läpi vain 15-20, ja valinta näytti olleen lähinnä arvan varassa. Kuulimme myös eräästä vieraasta, joka oli hakattu tapahtuma-alueen pihalla sairaalakuntoon. Hakkaajat eivät ilmeisesti olleet tapahtumassa vierailijoina, joten syynä saattaa olla pääkaupungin kova menokin. Myöhemmin kuulemani toisen version mukaan joku osanottaja oli humaltuneena hyppinyt kalliolta ja satuttanut itsensä, joten legenda saattoi olla vahvana tekijänä.

Jälleen kerran viime kerrasta viisastumatta tuli raahattua paikan päälle paljon turhaa tavaraa. Jotenkin pitäisi ensi vuonna muistaa jättää puolet tavarasta kotiin. Käynnistä viisastuin ainakin Linuxin asennuksen suhteen, suuri kiitos avuliaille vierailijoille.

[ Ajankohtaiset ] [ Sivukartta ]