[ Pelit ] [ Sivukartta ]

Virtual GP
Jarmo Piippo

Kolme Dee -pelitarjonta on viime aikoina kasvanut Amigallakin kiitettävään tahtiin, mutta tekstuurimapatut ajopelit ovat jääneet soittamaan toista viulua lukuisien räiskintärymistelyjen suosion varjoon. Vuosia sitten nähdystä AlienF1 -pelidemosta kasvanut Virtual GP paikkaa tehokkaasti kaahauspelivalikoiman aukkoa piristävän tasokkaan toteutuksensa ansiosta.

Sulavasti matkaan
Ratin takana istumista pääsee kokeilemaan muitta mutkitta käynnistämällä pelin suoraan CD:ltä. Pelaamisen aikana Virtual GP ei lataa mitään levyltä, joten häiritseviä lataustaukoja ei esiinny lainkaan rompultakaan pelatessa. Niinpä päätin säästää kiintolevytilaa pelaamalla Virtual GP:tä toistaiseksi vain rompulta. Minimiasennus Installerilla mahdollistaa pelin asetusten tallentamisen kiintolevylle. Myös täysasennus on mahdollinen, mutta datahakemistojen kopiointi on tehtävä käsin. CD sisältää 420 Mt dataa, josta animaatioita on 365 Mt ja pelidataa 55 Mt.

Kuvan resoluutiota ei voi muuttaa kesken pelin, joten näyttötila on valittava aloittamalla peli yhdellä sen kolmesta käynnistysikonista. VirtualGP käynnistää pelin 320x256-tilassa, joka on nopea vanhemmillakin prosessoreilla, mutta ainakin VGA-monitorilla hiukan palikkainen.

VirtualGP.Hi käyttää pystysuunnassa kaksinkertaista tarkkuutta, eikä kuvan laadussa enää ole moittimista ainakaan omalla 14-tuumaisella monitorillani. Tälle versiolle sopii erinomaisesti näyttötilaksi DblPAL 320x512, jolloin varsinainen peliruutu on kooltaan 320x440 pistettä 64 värillä. Kaikilla grafiikkakorteilla VirtualGP.Hi ei välttämättä toimi, sillä se vaatii kuvasuhteiltaan 1x2-muotoisen näyttötilan.

VirtualGP.DB on matalaresoluutioinen (320x256) peli, mutta varustettuna kaksoispuskuroinnilla (Double Buffering). Manuaalin mukaan tämä tila on tarkoitettu joitakin grafiikkakortteja (esim. BVision) varten, estämään mahdollinen näytön välkyntä pelin aikana.

Pelimoottori on tehty tuottamaan nopeasti suoraan AGA-piirien käyttämää planar-grafiikkaa, joten manuaalin mukaan peli toimii AGA:lla useissa tapauksissa jopa nopeammin kuin grafiikkakorteilla. Vaikka vaatimuksena on 68030-prosessori, pelin pitäisi toimia jotenkuten jo 68020:llakin (muttei ilmeisesti kuitenkaan pelattavalla nopeudella).

Renderoidun HAM8-alkuanimaation (totta kai...) myötä päästään valitsemaan kilpailu- tai harjoittelumoodeja ja rataa, ja pian ollaankin istumassa ikioman Formulan penkissä.

Lentosimu ilman lentämistä
Lähimpänä vertailukohteena Virtual GP:lle voisi olla ammoinen Microprosen Formula One Grand Prix. Molemmissa voi kilpailla kokonaisen 16 rataa käsittävän kauden, ja teknisenä tavoitteena on simulaattori, joka mahdollisimman realistisesti mallintaa oikean Formula-auton fysikaaliset ominaisuudet ja ajotuntuman. Myös auton monipuolinen virittely eri radoille sopivaksi tulosten parantamista varten kuuluu kuvioihin.

Simulaation realistisuudesta en osaa sanoa Formula-kokemuksen puutteeni takia mitään, mutta "riittävän" vaikea ohjaus kyllä ainakin on. Aloitteleva kuski on vakio-asetuksilla hiirellä pelatessaan heti vähänkin isommassa vauhdissa yhtenään törmäilemässä radan laitaan. (Jos laitaan jää jumiin, auton saa käännettyä takaisin radan suuntaan TAB-näppäimellä.)

Free Practise on herkkua aloittelijalle.

Onneksi peliä voi kuitenkin helpottaa tinkimällä hiukan realistisuudesta. Game Options -valikosta löytyvillä Driving Help -valinnoilla auton ohjattavuutta ja käyttäytymistä voi parantaa todellista tilannetta paremmiksi, sekä aktivoida "Yaw angle limiter"-toiminnon, joka rajoittaa auton harmillisen herkkää taipumusta pyöriä vimmatusti ympäri. :) Lisäksi voi myös estää auton vahingoittumisen törmäyksissä.

Game Options -valikossa sijaitsevat myös erittäin tarpeelliset hiiren herkkyyden säätö ja analogisen joystickin kalibrointi. Mukavana lisänä myös ohjauksen lineaarisuutta voi säätää portaattomasti, joten halutessaan saa ohjauspyörän tarkkuutta keskiasennon lähellä parannettua ja kääntymisen nopeutta ääriasennoissa kasvatettua itselleen sopivampiin arvoihin. Bonuksena löytyy vielä mahdollisuus valita moniajo jätettäväksi päälle myös ajamisen aikana.

Peliohjaimeksi käy hiiri, joystick tai analoginen joystick. Analogisen ohjaimen kanssa voi tosin tulla hankaluuksia joissakin AGA-näyttötiloissa, koska ohjaimen potentiometrien asentoja lukevat laskurit toimivat tällöin normaalia korkeammilla taajuuksilla. Omaa analogista ohjainta kokeillessani ohjaus ei suostunut kunnolla toimimaan ilmeisesti juuri tästä syystä. Hiirellä ohjattaessa oikea nappi kiihdyttää ja vasen jarruttaa. Analogisen tikun avulla kiihdytys ja jarrutus toimivat tietysti ohjaussauvalla portaattomasti, ja ohjaimen napeilla vaihdetaan vaihteita.

Pilkunviilaus vie voittoon
Ajettavaksi voi valita joko vain yhden kilpailun yhdellä radalla tai Championship-moodin, jossa kilpaillaan läpi kaikki 16 rataa. Pelattaessa täysimittaista Championshipiä on pelitilanteen tallennus mahdollista. Varikolla ollessa on käytettävissä Car Setup, jossa autoa voi viritellä renkaiden, jousituksen, iskunvaimentimien, jarrujen yms. ominaisuuksia säätelemällä. Tehdyt asetukset voi myös tallettaa ratakohtaisesti. Auton huolellinen säätely ja useat koeajot lienevät pakollisia toimenpiteitä, jos mielii saavuttaa voittosijoituksia kilpailuissa.

Temmellyskenttänä on 16 aitoa kilparataa.

Aktivoimalla Telemetry -valinnan voi varikon "tietokoneen" laittaa keräämään ajoaikaisia tietoja nopeudesta, radan jarrutuskohdista, renkaiden kulumisesta, sivuttais- ja kiihtyvyysvoimista ynnä muusta. Saatujen tietojen perusteella voi sitten yrittää virittää autoaan radalle paremmin sopivaksi em. Car Setupin avulla.

Tasaista kuin lentokentällä.

Myös auton kojelaudan omaan tietokonenäyttöön voi numeronäppäimistön avulla valita haluamiaan tietoja näkyviin. Valittavina ovat esim. polttoainemittari, sijoitustilanne, nopeus, edellisen kierroksen keskinopeus ja yhden kierroksen keskimääräinen polttoaineenkulutus. Funktionäppäimillä voi valita näkymän ohjaamosta tai kamerakulmia ulkoa, sekä lisänäyttöjä kierrosajasta, sijoituksesta ynnä muusta. Instant replay kuuluu tietysti myös pelin toimintovalikoimaan.

Muokkaamalla pelin ASCII-muotoisia config-tiedostoja voi muuttaa vaikkapa ajajien nimiä ja "taitoja" sekä tiimien autojen ominaisuuksia. Manuaalissa lupaillaan joskus ehkä lisäpalikoina tulevan saataville myös mahdollisuus moninpeliin, PPC-versio suuremmalla kuvantarkkuudella ja pelieditoreita ratojen, taustamaisemien ja autojen muutteluun. Manuaali itse on harmi kyllä nykyiseen tapaan mukana vain tekstitiedostona rompulla, toisin kuin esim. entisaikojen Formula One Grand Prixin jättipaksu 168-sivuinen opus.

Merkintöjensä mukaan peliromppu on kopiosuojattu, mikä hieman säikäytti ensi alkuun suojausten kanssa aiemmin ilmenneiden ongelmien takia. Esim. erästä PC-peliä jotkut asemat eivät edes suostuneet lainkaan tunnistamaan CD-levyksi! Virtual GP:n kanssa ei onneksi ainakaan omalla Mitsumillani tullut vastaan mitään lukihäiriöitä, vaan kaikki toimi täysin moitteetta.

Virtual GP on monipuolinen ja taidokkaasti ohjelmoitu AGA-piireillä hämmästyttäviin tuloksiin yltävä peli, joka sopii säätövaransa ansiosta niin aloittelijan hupiajeluihin kuin uupumattoman Formula-virittelijän kierrosaikojen viilaukseen. Suositellaan.

Julkaisija: Islona Entertainment Ltd.
Edustaja: Gentle Eye Ky, puh. (03) 363 0048, ge@vip.fi
Hinta: 240 markkaa
Pelityyppi: 3D Formula-ajo
Kieli: Englanti
Vaatii: Amiga AGA tai CGX, 68030/25 MHz, 4 Mt, CD-ROM
Testattu: Amiga 1200, 68060/50 MHz, 32 Mt, CD-ROM
Grafiikka: 88%
Äänet: 67%
Musiikki 70%
Pelattavuus: 86%
Yleisarvosana: 90%

[ Pelit ] [ Sivukartta ]