 Etusivulle Sivukartta |
| Pääkirjoitus |
| Janne Sirén <janne.siren@helsinki.fi> |
Se oli perusteellinen pääkirjoitus, tai ainakin olisi ollut valmistuttuaan. Käydessäni läpi kymmeniä lähdeviitteitä totesin, että meille on syötetty tuhottomasti pajunköyttä odotellessamme Amigoita ja sen monen monituisia seuraajia. Jopa moni aiemmin arvostamani taho on ryvettänyt itsensä pahasti tässä sopassa, kun rehellisyys sekä avoin ja yleisöä kunnioittava asenne on unohtunut teknisten ja taloudellisten vaikeuksien kurimuksessa. Moni yritys, jolle olisin aikaisemmin suonut ja jolle olen aikaisemmin suonut vapaa-aikaani ja apuani, on menettänyt luottamukseni - ja tukeni. Et löydä sitä pääkirjoitusta tästä lehdestä etkä tulevistakaan. Ei sillä, että haluaisin asioita peitellä. En vain usko, että tapahtumia pystyisi enää kiteyttämään tavalla, joka tyydyttäisi lukijaa ja palvelisi totuutta. Tapahtumat on dokumentoitu moneen kertaan Amiga-yhteisön kohtaamispaikoissa, ja sieltä ne jokainen valveutunut lukija voi kaivaa ja muodostaa omat mielipiteensä. Ja niinhän monet tekevätkin. Keskusteluissa kohtaamme päivittäin niitä, joiden mielestä se toinen yritys on kaiken pahan alku ja juuri, ja niitä, joiden mielestä näin ei ole vaikka tapahtuisi mitä. Ja päinvastoin. Minun kirjoitukseni ei tätä todellisuutta muuta suuntaan eikä toiseen. Vaikka saisin kaikki suuret linjat kohdalleen, löytyy aina joku porsaanreikä tai pieni toivon kipinä, jolla selittää kaikki ikävät asiat. Tai vastaavasti antaa oikeuden manata tekijät ja tapahtumat syvimpään helvettiin. Amiga-yhteisössä objektiivisuus jätti talon jo kauan sitten, ja nyt jäljellä on liuta apologisteja ja fanaatikkoja - sekä sitten se kourallinen niitä inhorealisteja, jotka heräsivät kahvin tuoksuun ajat sitten, mutta eivät välttämättä enää haista sitäkään omalta kyynisyydeltään. Minä lienen tässä viimeisessä ryhmässä. Suomessa tilanne on meillä sentään inhimillisempi, mutta kuitenkin. Viattomuuden aika on ohi. Suurin osa Amiga-yhteisölle tehdyistä lupauksista on rikottu ties mistä syystä ja ties kuinka monta kertaa. Ovat rikkoneet myös ne, jotka ovat aina vakuuttaneet meille rehellisyyttään. Toimitus- ja talousvaikeuksia on peitelty niin monta kertaa, että yhä harvempi jaksaa enää ottaa selityksiä todesta. Yhä useampi tietää kaiken tämän. Siinä vaiheessa kun yhteisö vääntää kättä siitä, onko jonkin yrityksen puhelinlinjojen sulkeminen ilman ilmoitusta merkki ammattimaisesti käytöksestä vai ei, olemme aika syvällä. Mutta aina löytyy joku selittämään se viimeinenkin fiasko. Ja joku tuomitsemaan. Tähän on lempikonemerkkimme tullut. Niin. Nyt me tappelemme siitä, tarjoaako vakavasti otettava yritys ilmaisia laitteita potentiaaliselle yhteistyökumppanille julkisessa keskustelufoorumissa. Tai siitä, onko oikein mainostaa lasten juniorijalkapallojoukkueen paidoissa. Tai siitä mitä se kaksitoista kuukautta oikeasti tarkoittaakaan. Tai se kolme viikkoa. Ja kuinka kallis oikeasti on paketoitu Linux-distro ja millä teknikaliteetilla selitämme sen kommentin, ettei hardware-donglea vaaditakaan, vaikka se oikeasti vaaditaan. Tai että saako piraattien kiintolevyjen tunnistetietoihin kajota. Tai syömmekö sinisiä pillereitä. Valhekaan ei enää ole valhe, kun asiat voidaan selittää kaikenmaailman clintoneita pelastaneella lakimieslogiikalla - tai vedota viimeistään siihen, että me maallikot emme ymmärrä, kuinka vaikeaa venture capital -rahalla elävillä yrityksillä on ja kuinka paljon he ovat uhranneet vain meidän tähtemme ja kuinka meidän vain pitäisi sokeasti jatkaa rahojemme ja vapaa-aikamme syytämistä johonkin pohjattomaan ja kiittämättömään kaivoon… Kaivoon, joka muistaa aina välillä hokea "Tukekaa meitä!", mutta joka ei vaivaudu olemaan kanssamme rehellinen, koska rehellisyys ei ilmeisesti kannata, ja meidän pitäisi ymmärtää se. Hyvät naiset ja herrat, tätä kaikkea on Amiga-tietokone vuonna 2002. Muistan vielä ajan, kun se oli ylivoimaista grafiikkaa, parasta ääntä, johtavaa suorituskykyä ja upea moniajokäyttöjärjestelmä. Nyt se on jatkuvaa nahistelua, ideologiaa ja sokeaa yrityspalvontaa. Ketään ei enää kiinnosta, onko teknologia erinomaista tai tuotteet laadukkaita, nyt ratkaisevat tavaramerkit, keinotekoiset puoluerajat ja jokamiehen käsitykset laeista ja yrityskulttuurista. Hiljattain eräs ulkomaalaisen foorumin käyttäjä aivan tosissaan totesi minulle, ettei Amiga koskaan ole merkinnyt teknologista etevyyttä. Amiga 500 oli hänen mukaansa täysin keskinkertainen juttu, ainakin heti kun tämä keskikertaisuus toimi argumenttina puolustaa jotain nykyistä yritysjumalaa. Katin kontit, Amiga 500 oli 80-luvun upein kotitietokone ja voitti siksi, että se oli teknisesti paras - älkääkä antako kenenkään kertoa teille toisin. Tämä kaikki on jättänyt minut tavattoman pettyneeksi ihmisiin ja yrityksiin maailmalla. Suomessa olemme olleet kokolailla immuuneja tälle hullunmyllylle, mistä kiitos asianosaisille, mutta ei tätä kaikkea ole täältäkään kovin hyvällä mielellä voinut katsella. Toisin kuin vielä muutama vuosi sitten, tämän päivän Amiga-maailmasta ei pahemmin löydy yrityksiä, joille jaksaisin enää talkooapuani tarjota tai muutenkaan lippua kantaa. Ilopilkut ovat harvassa. Lojaalius tai aate ei merkitse mitään. Eikä se ei olisi koskaan saanutkaan merkitä mitään - olemme kadottaneet asian ytimen, sen mitä Amiga oikeasti tarkoitti. Se on tuossa ylhäällä. Amiga oli aikansa paras kotitietokone. Ei mikään uskonto tai nimikultti. Read my lips: Amiga oli aikansa paras kotitietokone. Ei mikään uskonto tai nimikultti. Kirjoitan tätä pääkirjoitusta vuoden 2002 käydessä pian mailleen. Kirjoitan, koska meillä on vielä hetki aikaa ottaa opiksi - sillä se, joka unohtaa historian, on tuomittu toistamaan sitä. Jaa, että miksikö on kiire? Koska kaikesta tapahtuneesta huolimatta vuosi 2003 tulee lunastamaan sen kauan kaivatun lupauksen - Amiga saa seuraajan, jopa kaksi sellaista. Virallisen ja epävirallisen. Tällä kertaa ne tulevat, se on varmaa. Ja kun pienet markkinat viimein saavat potkua uusista tuotteista, menestyivät ne tai eivät, tulevat tapahtumat keskittymään niihin. Puheet on puhuttu ja teot alkavat laulaa. Valheetkin unohtuvat, ikävä kyllä. Niinpä juuri nyt on oikea hetki miettiä kaikkea tapahtunutta ja sitä, mitä siitä voisi ottaa opiksi. Henkilökohtainen valintani on selvä. Äänestän lompakollani. Amiga-tuotemerkin varjolla ja sen rinnalla on vuosien saatossa kaupiteltu ties mitä soopaa, milloin virallisesti ja milloin epävirallisesti. En koe, että monikaan yritys ansaitsee enää tukeani, joten tyydyn kohtelemaan niitä kuten mitä tahansa markkinatalouden pelinappuloita - kysynnän ja tarjonnan laki ratkaisee. Tarjotkaa minulle hyvä tuote hyvään hintaan, joko harrastukseeni tai liiketoimintaani, niin minä ostan. En palvo enkä saarnaa ilosanomaanne, mutta hyvää ja minulle tarpeellista tuotetta vastaan luovun euroistani ilomielin. Ja jos se tuote on todella hyvä, ehkä kehaisen kaverillekin, ja katsotaan siitä sitten eteenpäin. Huonoa en osta enkä tue. En edes keskinkertaista, ellen jostain syystä sitä tarvitse. Näistä asetelmista ponnisti myös aikansa paras kotitietokone Amiga, joskus silloin 80-luvulla. Se oli paras, ja ihmiset halusivat sellaisen. Ja kehaisivat muuten kaverillekin. Minullekin. Janne Sirén |
|||||||||
| Etusivulle Sivun alkuun Sivukartta |