Amiga Zone Tietoa boxista Historiaa Linkkisivu Saku-arkisto Ota yhteyttä

Käytönrajoitin

Nykyaikaisesta kodista löytyvät erilaiset tekniset vimpaimet kuten TV, videopelit ja tietokone vievät yhä enemmän päivittäistä vapaa-aikaamme. Näistä tekniikan ihmeistä on pikkuhiljaa tulossa perheenjäseniä, jotka pahimmillaan syrjäyttävät oikeat ihmissuhteet! Herkästi kasvamme kiinni esimerkiksi tietokonepeliin tai Internetiin ja vähitellen jopa kaikki vapaa-aika kuluu niiden parissa. Vaikka tietotekniikan hallitseminen avaakin tulevaisuudessa ovia mm. tämän hetken lapsille, on liika silti liikaa - ei koko lapsuuttaan pidä elää virtuaalimaailmassa. Siksi olisi terveellistä asettaa päivittäinen raja esimerkiksi pelaamiselle.

Tässä onkin tämän 'keksinnön' keskeisin idea. Laite, jolla voidaan helposti rajoittaa käytännössä minkä tahansa sähköllä toimivan vekottimen käyttöä, mutta kuitenkin mahdollisimman joustavasti ja siten, ettei itse rajoitinlaitteen käytöstä aiheudu ylimääräistä vaivaa. Laitteen käyttöliittymäsuunnittelussa on keskeisenä ideana se, että laite toimii ikäänkuin virtakytkimenä. Siinä on vain yksi ainoa painike jonka avulla rajoitettava laite saadaan käyntiin ja sammuksiin. Silti tämän yhden painikkeen takaa löytyy myös valikkopohjainen käyttöliittymä, jonka avulla valvoja voi muuttaa esimerkiksi vuorokautista käyttöaikaa. Joustavuutta tuo myös automaattisesti toimiva aikapankki, joka antaa käyttäjälle mahdollisuuden poiketa päivittäisestä käyttöajasta esimerkiksi 'säästämällä' aikaa seuraavaan päivään.

Laite on helppo rakentaa esimerkiksi reikälevylle ja ulos saadaan ohjaus joko logiikkatasoisena tai releellä (jokainen rakentaa itse, rajoitettavan laitteen mukaisesti). Laitteen komponentit on valikoitu siten että niitä on helposti harrastajien saatavilla. Monessa kohtaa voi myös käyttää vaihtoehtoisia komponentteja, katso lisätietoja rakennusohjeesta.

Ladattavat tiedostot:
Kytkentäkaavio (PDF) virtalähdeosa
Kytkentäkaavio (PDF) mikrokonttolleriosa
Kytkentäkaavio (PDF) näyttö
Rakennusohje (PDF) sisältää osaluettelon
Käyttöohje (PDF)
Ohjelmakoodi V1.7 (hex)
Lähdekoodi V1.7

HUOM: Jos rakennat laitteesta verkkovirtakäyttöisen, huomioithan sähköturvallisuuden! Laitteen rakentaja on täydessä vastuussa rakentamansa laitteen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista! ÄLÄ RYHDY LAINKAAN RAKENTAMAAN, jos et tunne sähköturvallisuusmääräyksiä!!

Amiga Zone Tietoa boxista Historiaa Linkkisivu Saku-arkisto Ota yhteyttä