Saku #45 (1/2004)
27. kesäkuuta 2004 - 12. vuosikerta
   

Anu Seilonen
Pääkirjoitus

Pääkirjoitukset

Anu Seilonen

Päätoimittaja

Janne Sirén

Täysi tusina. Lehtemme täytti 11 vuotta, ja tämä numero käynnistää jo Sakun 12. vuosikerran. Amiga-maailma on pitkästä aikaa nitkahtanut eteenpäin: vuosikausia odotettu uuden käyttöjärjestelmän kehitysversio, AmigaOS 4.0 Developer Pre-release, on viimein julkaistu. Ensivaikutelmia emme tähän lehteen ehtineet vielä saada, vaikka muutama suomalainen AmigaOnen omistaja onkin tämän uunituoreen käyttöjärjestelmän jo käsiinsä saanut. Seuraavassa lehdessä voimme toivottavasti jo lueskella kotimaisia kommentteja. Pienen vinkkipinon OS4:n alkutaipaleelle löydät kuitenkin jo tästä Sakusta Testit-osastolta ja lyhyen katsauksen Uutisista.

Erään sanonnan mukaan "kaiken vanhan pitikin särkyä, että uudelle tulee tilaa". Kävimme läpi kotisivuillamme ja lehdessä olevan suomalaisten Amiga-jälleenmyyjien listan ja poistimme sieltä toimintansa lopettaneet ja muihin puuhiin siirtyneet yritykset. Listalle jäi kaksi yritystä: pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Gentle Eye sekä edelleen Amiga-huoltopalveluja tarjoava Håt Data Oy. Huonomminkin voisi olla, joten miettikää ulkomaantilauksia tehdessänne hetken verran, kannattaisiko tuote sittenkin ostaa Suomesta ja tukea samalla suomalaista Amiga-toimintaa.

Yksi joukosta poistuneista on Broadline, joka oli yli 10 vuotta suomalaisten amigistien tuki ja turva. Haluan vielä näin lehdessäkin kiittää koko yrityksen henkilökuntaa ja erityisesti Seppo Virtasta kaikista yhteistyökuvioista menneinä vuosina. Yritys on palannut takaisin ammattivideolaitteiden maahantuontiin eli siihen puuhaan, jota se teki perustamisestaan lähtien. Sepon sanojen mukaan mitkään muutokset eivät kuitenkaan ole muuttaneet hänen sympatioitaan Amigaa kohtaan, ja siitä voinevat lukijatkin olla ainakin osittain samaa mieltä.

Ammattivideolaitteista sujahdammekin sujuvasti kotiteatteriaiheeseen. Saku-lehden entinen päätoimittaja ja Sakunetin ylläpitäjä Esa Heikkinen on kirjoittanut tähän lehteen muhkean jatkon Saku #34:ssä alkaneeseen "Digitaaliajan kotiteatteri" -katselmukseensa. Tällä kertaa aiheena ovat projektorit, jotka halventuneiden hintojensa vuoksi varmasti kiinnostavat yhtä jos toista kotiteatteriharrastajaa. Tietopaketti on mykistävän perinpohjainen - käykää tutustumassa siihen Muut-osastolla!

Yhdistyksen kirjanpitokin edistyy, hitaasti mutta varmasti. Työtä ja aikaa se vaatii näin jälkikäteen tehtynä, joten jos joku jossain kaavailee yhdistyksen perustamista, pitäkää huoli siitä, että yhdistyksen lakisääteiset velvoitteet hoidetaan ajallaan. Silloin ne vievät kaikkein vähiten vaivaa; kuittien ja meriselitysten kaivelu kymmenen vuoden ajalta ei ole mikään huviretki.

Sen pidemmittä puheitta: leppoisaa kesää kaikille lukijoille! Palaamme numerossa #46 aivan lokakuun lopussa, jolloin toivottavasti yhdistyksen velvoitteet ovat ajan tasalle hoidettu.

Anu Seilonen
päätoimittaja


Sivun alkuun