 |
Film noir ei ole itsessään elokuvan genre vaan enemmänkin tyylisuunta, jossa käytettiin eri genrejä, yleisimpinä jännitys ja draama. "Mustaa elokuvaa" tarkoittavan film noir -nimen antoivat ranskalaiset kriitikot - ensimmäisinä Nino Frank ja Jean-Pierre Chartier - yhdysvaltalaisille synkemmille elokuville, jotka kuvasivat ihmisten hämärämpää puolta.
Film noirin syntyyn vaikuttivat lama, toinen maailmansota, natsien valtaannousu ja muut 1920-1940-lukujen tapahtumat kuten eurooppalaisten ohjaajien pakeneminen Euroopasta Yhdysvaltoihin natsien valtaannousun jälkeen. Monet paenneista ohjaajista ohjasivatkin film noireja kuten Edward Dmytryk, Fritz Lang ja Billy Wilder. Film noireja tehtiin muuallakin, esimerkiksi 1950-luvulla Euroopassa ja Aasiassa. Film noir vaikutti myös eurooppalaisen rikoselokuvan muokkaantumiseen 1960-luvulla ja 1970-luvun amerikkalaisiin rikoselokuviin kuten Dirty Harry ja Chinatown. Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin rikoskirjat olivat vaikuttimina monille film noireille, ja moni elokuva pohjautui heidän kirjoihinsa, esimerkkeinä "Murder, My Sweet", "The Maltese Falcon" ja "The Big Sleep".
Film noirin tunnuspiirteitä ovaat viimeisen päälle tyylikkäät pimeät kujat, hämärät huoneet tupakan tai sikarin savussa, runsas varjojen käyttö sekä kekseliäät ja tyylikkäät kamerakulmat. Paljon käytettiin myös kerrontaa, jossa esimerkiksi elokuvan päähenkilö kertoo mitä tapahtui ja miettii mitä olisi voinut tehdä toisin. Yksi tunnusmerkki ovat myös lain rajamailla kulkevat dekkarit, poliisit ja rikolliset. Film noirit olivat joskus hyvinkin synkkiä ja pessimistisiä, joten elokuvien päähenkilöillä ei välttämättä ole kovinkaan valoisaa tulevaisuutta, ja he yrittävät selvitä vaarallisista tapahtumista vain hengissä.
Vain omaa etuaan ajattelevat "femme fatalet" eli kohtalokkaat naiset ovat tyypillisiä film noireille. He käyttävät ulkonäköään saadakseen haluamansa, eikä heitä haittaa puukottaa selkään niitä jotka ovat heidän suunnitelmiensa tiellä. Toki film noireissa on "hyviäkin" naisia, mutta "femme fatalet" ovat tyylille tunnusomaisia viekkaine juonitteluineen.
Film noirin valtakausi kesti kutakuinkin vajaat 30 vuotta 1930-luvulta 1960-luvun alkuun, vaikkakin film noirahtavia elokuvia tehtiin ennen ja jälkeen sen valtakauden. Tärkeimmiksi ohjaajiksi luetaan mm. Fritz Lang, Carol Reed, Alfred Hitchcock, Orson Welles ja Billy Wilder, vain muutaman mainitakseni.
Sivun alkuun
|
| Film Noir Classic Collection |
|
Warner julkaisi kesällä Pohjois-Amerikassa Film Noir Classic Collection -boksin, joka sisältää viisi klassikkoina pidettyä film noir -jännäriä:
Seuraavassa katsaus boksin sisältöön.
Sivun alkuun
Juuri vankilasta vapautuneella mestaririkollisella Erwin "Doc" Riedenschneiderilla on jo uusi suurkeikka valmiina - hän vain tarvitsee rahoituksen. Riedenschneider ottaa yhteyttä Emmerichiin, niljakkaaseen lakimieheen, joka silloin tällöin rahoittaa pimeitä keikkoja.
Elokuvassa suurta roolia itse Riedenschneiderin lisäksi näyttelee porukan lihasvoimana toimiva pikkurikollinen Dix Handley, joka tuhlaa rahansa hevosiin siinä toivossa että voittaisi rahat kotitilansa takaisin ostamiseen. Muita tärkeitä henkilöitä ovat keikan rahoittajana toimiva niljakas lakimies Emmerich, Marc Lawrencen hyvin näyttelemä hermostunut vedonvälittäjä Cobby sekä likainen kyttä Ditrich. Marilyn Monroekin tekee pienen roolin elokuvassa ennen suurta läpimurtoaan.
Sam Jaffe tulkitsee upeasti älykästä ja rauhallista Riedenschneideria, joka on aivot keikan takana mutta jolla on omat heikkoutensa nuoriin naisiin. Muutkin vetävät roolinsa kunnialla kotiin, kuten kaiholla menneisyyttä muistelevaa Dix Handleytä esittävä Sterling Hayden. Louis Calhern on myös mainio niljakkaana Emmerichinä, joka turvautuu epätoivoisiin keinoihin saadakseen rahansa. Muiden roolien näyttelijät jäävät hiukan pääosien näyttelijöiden varjoon, vaikkakin Doll Conovanina nähtävä Jean Hagen väläyttää orastavia lahjojaan.
The Asphalt Junglessa (Asfalttiviidakko, USA 1950) rikolliset ovat vain kuten muutkin ihmiset eli heilläkin on omat haaveensa ja heikkoutensa. He eivät ole rikollisia välttämättä vain pahuutensa takia, vaan heillä on omat hyvinkin inhimilliset motiivinsa, joiden vuoksi he ovat turvautuneet rikollisiin keinoihin ja ovat ehkä olosuhteiden uhreja. Huston käyttää hahmoja myös hyvin kuvaamaan kohtauksia, hyvänä esimerkkinä tästä ryöstö, jossa "Doc" seuraa sivusta välillä kelloa vilkuillen, kun Ciavelli murtaa kassakaappia.
John Huston ohjasi elokuvan taitavasti käyttäen varjoja, valaistusta, hahmoja ja nimeämättömän suurkaupungin urbaania miljöötä, joka painostaa päähenkilöitä, kun verkko ympärillä kiristyy. Hustonin ohjaama ryöstö on ollut esikuvana monelle muulle elokuvalle, kuten esimerkiksi ranskalaiselle "Du rififi chez les hommes":lle, joka ehkä paremmin tunnetaan "Rififi":nä.The Asphalt Junglea on pidetty yhtenä hienoimmista film noireista, eivätkä kehut ole tuulesta temmattuja - kyseessä on hieno elokuva, joka on ollut vaikuttimena monelle myöhemmin tehdylle elokuvalle.
Kuva on restauroitu upeasti, ja vain parissa kohtaa vilahtaa pieni naarmu, joita ei ole varmaankaan saatu korjattua negatiivista. Luonnollista filmiin kuuluvaa pientä rakeisuutta on havaittavissa kuten pitääkin, eikä äänessäkään ei ole valittamista, vaan se toistuu tarpeeksi kirkkaana ja selkeänä. Warner on selkeästi nähnyt vaivaa kuvan ja äänen restauroimisessa, vaikkakaan kuva ja ääni eivät nouse ihan parhaiden restaurointien joukkoon.
Drew Casperin mielenkiintoisessa kommenttiraidassa hän analysoi elokuvan tapahtumia ja kertoo yleisesti myös film noirien tekemisestä ja arvostuksesta. Casperin puhe on ehkä vähän yksitoikkoista ja välillä hän puhuu ehkä vähän liian nopeasti. Kommenttiraidalla on myös otteita sivuosassa näytelleen James Whitmoren haastatteluista.
| The Asphalt Jungle (1950) |
| Elokuva |
5 / 5 |
| Kuva |
4 / 5 |
| Ääni |
4 / 5 |
| Ekstrat |
3,5 / 5 |
| Kuvasuhde |
1.33:1 ei-anamorfinen (NTSC) |
| Ääniraidat |
Dolby Digital 2.0 Mono (englanti, ranska) |
| Tekstitykset |
englanti, espanja, ranska |
| Pituus |
112 min |
| Ekstrat |
- Commentary by Author/Film-Noir Specialist Drew Casper with Co-Star James Whitmore
- Introduction by John Huston derived from an Archival Interview (50 s)
- Theaterical Trailer
|
Sivun alkuun
John Dallin näyttelemä Bart Tare on asehullu teini, joka joutuu nuorisovankilaan murtauduttuaan asekauppaan. Noin 10 vuotta myöhemmin Bart palaa kotikaupunkiinsa ja menee ystäviensä kanssa kiertävään sirkukseen. Kun Bart voittaa ampumiskilpailussa sirkuksen mestariampuja Annie Laurie Starrin, hänet palkataan Annien pariksi sirkukseen. Annien ja Bartin välillä alkaa heti kipinöidä, ja se vain voimistuu heidän matkatessaan sirkuksen mukana ja esiintyessään yhdessä.
John Dall näyttelee varsin hyvin hiukan epävarmaa ja Annien talutushihnassa olevaa Bartia, jota revitään kahteen eri suuntaan. Peggy Cummins hiukan ylinäyttelee Annien roolinsa muttei yllä kuitenkaan ihan rasittavuuteen asti. Vähän hillitympi näytteleminen olisi kuitenkin sopinut paremmin rooliin femme fatalemaisena naisena, joka manipuloi Bartia saadakseen haluamansa käyttäen aseenaan tämän epävarmuutta ja sokeaa rakkautta.
"Deadly Is the Female" -nimelläkin tunnettu Gun Crazy (Rikosten pyörteessä, USA 1949) perustuu MacKinlay Kantorin tarinaan, joka julkaistiin Saturday Evening Postissa. Tarinan insipiraationa olivat 1920-luvulla viidessä osavaltiossa riehuneet ja ryöstelleet Bonnie ja Clyde. Toisena käsikirjoittana toiminut Dalton Trumbo joutui käyttämään salanimeä "Millard Kaufman", koska oli vasemmistolaisena joutunut yhtenä kymmenestä "Hollywood Ten" -mustalle listalle.
Joseph H. Lewis ohjasi monta hyvää kohtausta elokuvaan, kuten yhden otoksen ryöstön, jossa kamera säilyy koko ajan auton takapenkillä kuvaten mitä edessä tapahtuu. Lewis käytti muitakin kekseliäitä kamerakulmia ja sommitelmia. Elokuvan tapahtumat kulkevat vähän liian nopeasti, ja hahmoille olisi pitänyt antaa vähän enemmän aikaa kehittyä. Gun Crazyyn kuvattiin luultavasti sensorien määräyksestä yksi kohtaus lisää, ilmeisesti ilman ohjaajaa, koska visualinen tyyli, puvustus ja ohjaus poikkeavat huomattavasti muusta elokuvasta. Dialogikin on huomattavasti kehnompaa verrattuna muuhun elokuvaan.
Gun Crazy on film noirien kevyemmästä päästä, mutta hiukan liian kova tahti ja pieni ylinäyttely rikkovat hieman kokonaisuutta. Gun Crazy sai alun perin huonon vastaanoton kriitikoilta, eikä se kerännyt paljon yleisöä. 1970-luvulla Gun Crazyä alettiin arvostaa monien muiden film noirien tapaan, kun ne löydettiin uudestaan.
Negatiivit ovat olleet varmaan vähän huonommassa kunnossa kuin The Asphalt Junglessa, koska kuva ei ole yhtä tarkka. Luonnollista rakeisuuttakin on havaittavissa, mutta kuva on kuitenkin tarpeeksi selkeä ja tarkka. Äänessä ei ole ylimääräisiä rasahduksia tai muita häiriöitä. Ilman tekstitystäkin pärjää, koska dialogi toistuu selkeästi ja selvästi.
Glenn Ericksonin kommenttiraita on informatiivinen ja mielenkiintoinen, ja hän kertoo paljon elokuvan tekoon liittyviä faktoja. Erickson myös analysoi elokuvaa ammattimaisesti muttei kuitenkaan kliinisesti ja on paljon äänessä, joten mielenkiinto säilyy loppuun asti.
| Gun Crazy (1949) |
| Elokuva |
3,5 / 5 |
| Kuva |
3,5 / 5 |
| Ääni |
4 / 5 |
| Ekstrat |
4 / 5 |
| Ääniraidat |
Dolby Digital 2.0 Mono (englanti) |
| Tekstitykset |
englanti, espanja, ranska |
| Pituus |
86 min |
| Ekstrat |
Commentary by Author/Film-Noir Specialist Glenn Erickson
|
Sivun alkuun
Murhista epäilty yksityisetsivä Philip Marlowe istuu kuulusteltavana ja kertoo mistä kaikki alkoi...
...Marlowe istuu hiljaisessa toimistossa, kun juuri vankilasta päässyt "Moose" Malloy ilmestyy hänen taakseen ja palkkaa Marlowen etsimään erään Velman, joka oli tanssijana paikallisessa baarissa. Seuraavana aamuna Marlowea odottaa toimistossa rikas Marriot, joka pyytää illaksi Marlowen apua ostaakseen takaisin varastettuja jalokiviä.
Dick Powell on todella hyvä pessimistisenä ja nopeakielisenä Marlowena. Powell halusi muuttaa imagoaan, koska oli lähinnä tunnettu iloisista musikaaleista ja romanttisista draamoista ja komedioista. Malloytä näytellyt Mike Mazurki ei tehnyt juurikaan muunlaisia rooleja kuin kovaotteisia rikollisia, joiden älyn korvasivat lihakset, mutta hän oli niissä tarpeeksi hyvä ollakseen riittävän vakuuttava.
Muissa rooleissa nähdään mm. Claire Trevor ovelana ja viekkaana Helen Graylena eli elokuvan femme fatalena, joka käyttää hyväkseen niin vanhempaa miestään kuin ystäviäänkin saadakseen tahtonsa läpi. Hänen tytärpuoltaan Ann Graylea näyttelee hyvin Anne Shirley, joka vetää roolinsa mainiosti varsin erilaisena roolihahmona kuin äitipuolensa Helen.
Murder, My Sweetin (Hyvästi, kaunokaiseni, USA 1945) ohjannut Edward Dmytryk oli kuin kotonaan film noirissa. Hän ohjasi elokuvan hienosti ja sai siihen loistavan synkän tunnelman, jota tukevat tyylikkäästi valitut kuvakulmat, valaistus sekä lavasteet, jotka myös kuvaavat hienosti tapahtumia ja henkilöitä. Elokuvan dialogi on loistavaa, ja varsinkin Marlowelle kirjoitetut repliikit hakevat vertaistaan ja sopivat Powellin suuhun kuin ne tulisivat hänelle luonnostaan.
Murder, My Sweet on hienoimpia film noireja loistavan tunnelmansa, hienovaraisen ohjauksensa ja upean käsikirjoituksensa ansiosta. Elokuvan juonikuviot ja mysteerit selviävät ennalta-arvaamattomasti samaan aikaa kun Marlowe kertoo tarinaansa. Näyttelijöiden hienot suoritukset ja todella hyvin kirjoitetut roolihahmot tukevat elokuvan tunnelmaa ,ja näyttelijöiden välinen kemia pelaa hienosti.
Kuva on restauroitu hienosti ja se päihittää selvästi Suomessa julkaistun DVD:n kuvan, jossa on välillä paljonkin roskia ja muita häiriöitä kuvassa. Äänikin on hyvin restauroitu eli toistuu selkeästi, enkä huomannut sen suhisseen tai särisseen.
Alain Silverin kommenttiraita on hyvä, mielenkiintoinen ja sopivan viihdyttävä. Silver kertoo kommenttiraidalla elokuvaan liittyvää triviatietoa, kertoo näyttelijöistä, elokuvan tekovaiheista ja miten Murder, My Sweet lähti liikkeelle. Silver paneutuu myös Raymond Chandlerin uraan ja elämään; Chandler kirjoitti alkuperäisen romaanin "Farewell, My Lovely", johon elokuva perustuu
| Murder, my sweet (1945) |
| Elokuva |
4,5 / 5 |
| Kuva |
4 / 5 |
| Ääni |
4 / 5 |
| Ekstrat |
4 / 5 |
| Ääniraidat |
Dolby Digital 2.0 Mono (englanti) |
| Tekstitykset |
englanti, espanja, ranska |
| Pituus |
95 min |
| Ekstrat |
- Commentary By Author/Film-Noir Specialist Alain Silver
- Theaterical Trailer
|
Sivun alkuun
 |
|
Yksityisetsivä Jeff Bailey viettää mukavia ja hiljaisia päiviä pikkukaupunkiin huoltamon omistajana, kunnes eräänä päivänä hänen entisen työnantajansa apulainen sattumalta ajaa samaisen pikkuaupungin lävitse ja tunnistaa Baileyn. Whit Sterling oli palkannut Baileyn etsimään heilansa Kathie Moffatin, joka oli varastanut 40000 dollaria ja ampunut neljästi Sterlingiä. Bailey löysi Moffatin, mutta he rakastuivat ja karkasivat yhdessä pakoon Sterlingiltä, mutta myöhemmin heidän tiensä kuitenkin erosivat.
Robert Mitchum on erinomainen Jeff Baileynä, joka yrittää paeta menneisyyttään huonoin tuloksin. Mitchum sopii kuin nakutettu epätoivoiseksi Baileyksi, joka on sisimmiltään hyväsydäminen mutta olosuhteiden pakosta kova. Vasta toisessa elokuvassaan näytellyt Kirk Douglas osoittaa lahjansa armottomana Whit Sterlinginä, joka ei anna unohtaa virheitä. Hän sai hahmoonsa tylyyttä ja uhkaavuutta pelkillä ilmeillään ja olemuksellaan, kuin ne olisivat luonnostaan osa Douglasia. Sterlingistä ei myöskään tiedä koskaan puhuuko hän totta vai valehteeko, ja Douglas saa sen myös hienosti esille roolisuorituksellaan.
 |
|
 |
Kathie Moffatin monipuoliseen roolin valittiin Jane Greer, joka on upeaa katsottavaa Moffatina. Greer saa loistavalla roolisuorituksellaan esiin Moffatin pehmeämmän ja myös synkän puolen, eikä jää Mitchumin ja Douglasin varjoon.
Sivuosistakin on saatu mielenkiintoisia ja tarpeeksi monipuolisia. Varsinkin Rhonda Fleming jää mieleen Meta Carsonina, kuten myös Paul Valentine Joe Stephanoksena. Molemmat ovat varsin hyviä rooleissaan. Carsonista ja Stephanoksesta on saatu muita sivuhenkilöitä monipuolisempia hyvällä käsikirjoituksella; he eivät vain ole statisteja, vaan heillekin tuodaan syvyyttä päähenkilöiden tapaan.
 |
|
 |
Out of the Pastiin (Varjot menneisyydestä, USA 1947) on saatu hieno synkkä ja mysteerinen tunnelma upealla kuvauksella, jossa käytetään tyylikkäitä kuvakulmia ja varjoja. Tourneur ohjasi myös näyttelijöitä rautaisella ammattitaidolla ja sai heistä esiin mahtavaa jälkeä. Iso osa tunnelman luomisessa on myös elokuvan tapahtumia hienovaraisesti kuvaavalla musiikilla, joka elokuvan tapahtumiin yhdistettynä saa aikaan saumattoman kokonaisuuden.
Film noirien kirkkaimpaan kärkeen lukeutuva Out of the Past on todellinen mestariteos, jonka ennalta-arvaamattomuus ja jännitys säilyy loppuun asti. Tourneur sai aikaan uskomattoman pääkolmikon, joka tukee toistensa roolisuorituksia. Out of the Pastin hahmoista on saatu mielenkiintoisia sekä monipuolisia, eivätkä he ole monien muiden elokuvien tapaan vain yksiulotteisia koristeita.
 |
|
 |
Out of the Pastinkin kuva on hienosti restauroitu sekä siistitty roskista ja muista häiriöistä. Tämänkin DVD:n kuvassa on havaittavissa pientä rakeisuutta, mutta se kuuluu filmiin. Ääni on samaa tasoa boksin muiden elokuvien kanssa eli se toistuu terävästi eikä siinä ole suhinaa, särinää tai muita häiriöitä.
James Ursini kertoo mielenkiintoisella kommenttiraidalla niin elokuvasta kuin film noirista yleisesti. Ursinin kommenttiraita ei ole niin luentomainen kuin esimerkiksi The Asphalt Junglen kommenttiraita. Ursini on myös paljon äänessä eikä taukoja ole hirveästi, mutta hän puhuu kuitenkin tarpeeksi rauhallisesti informaatioähkyn välttämiseksi.
| Out of the Past (1947) |
| Elokuva |
5 / 5 |
| Kuva |
4 / 5 |
| Ääni |
4 / 5 |
| Ekstrat |
4 / 5 |
| Ääniraidat |
Dolby Digital 2.0 Mono (englanti) |
| Tekstitykset |
englanti, espanja, ranska |
| Pituus |
97 min |
| Ekstrat |
Commentary by Author/Film-Noir Specialist James Ursini
|
Sivun alkuun
The Set-Up (Viimeinen isku, USA 1949) on kertomus parhaat päivänsä nähneestä veteraaninyrkkeilijä Stoker Thompsonista. Stoker haaveilee pääsystä illan pääotteluun, josta saisi tarpeeksi suuren palkkion, että voisi jäädä eläkkeelle. Hän saa mahdollisuuden päästä pääotteluun, kun hänet valitaan ottelemaan nuorta tulokasta vastaan, koska hänen uskotaan olevan helppo voitto, mutta Stoker päättää voittaa ottelun.
Stokeria ja hänen vaimoansa näyttelevät Robert Ryan ja Audrey Totter ovat kehnoja eivätkä saa näyttelemiseensä tunnetta mukaan. Heidän välillään ei ole käytännössä minkäänlaista kipinää tai kemiaa. Stokerin ja hänen vaimonsa roolihenkilöt ovat liian ohuita, jotta heistä välittäisi tai heihin samastuisi, vaikka siihen on pyritty. Sivuosat ovat kuin pahvisia lavasteita, joista yksikään ei nouse harmaata massaa suuremmaksi, aivan kuin käsikirjoittajalla ei olisi draaman tajua.
The Set-Up tapahtuu reaaliajassa, mitä nähdään elokuvissa harvoin, ja se onkin elokuvan yksi harvoja hyviä asioita. Robert Wise onnistui luomaan hyvin illuusion reaaliaikaisuudesta, ja se kuvaakin ihan onnistuneesti ennen ottelua nousevaa jännitystä, joka vallitsee katsomoissa ja pukukopeissa. Hyvin aikaansaatu jännitys menee hukkaan roolihahmojen ja näyttelijöiden huonouden vuoksi.
The Set-Upin otteluosuudet ovat onnistuneita, ja ohjaaja Robert Wise on saanut niistä realistisia ja jopa jännittäviä. Yleensä en pidä elokuviin kuvatuista urheilukohtauksista, mutta The Set-Upissa on onnistuttu harvinaisen hyvin saamaan ottelun tuoma jännitys mukaan elokuvaan. Realiajassa tapahtuminen ja otteluosuudet pelastavat The Set-Upin täydelliseltä katastrofilta. Robert Wise on ohjannut monta huomattavasti parempaa elokuvaa, ja The Set-Upilla olisi ollut potentiaalia varsin hyväksi elokuvaksi, mutta potentiaalin pilaa näyttelijöiden ja roolihenkilöiden täydellinen epäonnistuminen.
Haukuista huolimatta The Set-Upin katsoo kerran hyvin tehtyjen otteluosuuksien vuoksi, vaikkakin niitä olisi saanut olla vähän lisää. Hahmojen, näyttelijöiden ja draaman kehnous miltei pilaa elokuvan, jolla olisi ollut potentiaalia paljon paremmaksi. Varsin yleisesti The Set-Upia on arvostettu ja pidetty jopa film noirien klassikkona, mutta mielestäni se on huonoimpia film noireja jos sitä voi edes laskea sellaiseksi.
Kuva on samaa luokkaa muiden kanssa eli kuva on tarkka eikä siinä havaittavissa suttuisuutta tai muita häiröitä. Luonnollista rakeisuuttakin on, mutta se kuuluu filmiin. Ääni on myös muiden tasoa eli siinä ei ole särinöitä tai suhinaa, joka haittaisi kuuntelua.
Kommenttiraidalla ovat äänessä ohjaaja Robert Wise ja Martin Scorsese, mutta heidät on äänitetty erikseen. Wise kertoo jotain taustatietoa elokuvaan liittyen, mutta hän pitää liikaa taukoja kuten Scorsesekin, joka kertoilee The Set-Upin vaikutuksesta hänen uraansa ja kuinka paljon hän pitää elokuvasta. Kommenttiraidalla on liian paljon hiljaisia hetkiä, ja olisi ollut varmasti mielenkiintoisempaa kuunnella Wisen ja Scorsesen kommentointia, jos heidät olisi istettu yhdessä tarinoimaan.
| The Set-Up (1949) |
| Elokuva |
2 / 5 |
| Kuva |
4 / 5 |
| Ääni |
4 / 5 |
| Ekstrat |
/ 5 |
| Ääniraidat |
Dolby Digital 2.0 Mono (englanti) |
| Tekstitykset |
englanti, espanja, ranska |
| Pituus |
72 min |
| Ekstrat |
Commentary by Director Robert Wise and Martin Scorsese
|
Sivun alkuun
Film Noir Classic Collection on hieno kokoelma film noireja, vaikka siihen valittiinkin huono The Set-Up, jota ei mielestäni sinänsä voi sanoa film noiriksi, vaikka se täyttääkin jotain tunnusmerkkejä. Itse olisin valinnut jonkin toisen elokuvan. Muut boksin elokuvat ovat hyviä, varsinkin "Murder, My Sweet", "Out of the Past" ja "The Asphalt Jungle" ovat loistavia elokuvia ja ansainneet paikkansa film noirin mestariteoksina, eikä "Gun Grazy" jää kauaksi taakse.
Ekstroja olisi saanut olla enemmänkin, ja olisin odottanut ainakin dokumenttia yleisesti film noirista. Boksin kommenttiraidat ovat The Set-Upia lukuunottamatta todella hyviä ja erittäin informatiivisia.
Itse laatikko on vähän liian heiveröinen ja olisi saanut olla paksumpaa pahvia. Kokonaisuutta rikkovat "5 Timeless Suspense Thrillers"-tekstit olisi pitäny jättää pois, niistä tulee mielestäni hitusen halpamainen kuva muuten tyylikkäästä boksista. Elokuvat ovat erillisissä muovikoteloissa ja niiden kansitaide on otettu suoraan alkuperäisistä julisteista ja ne sopivat elokuviin loistavasti.
Viiden elokuvan kokoelmaksi Film Noir Classic Collection on yllättävän halpa ja yksi parhaita bokseja hinta/laatu-suhteeltaan. Warner selvästi panosti elokuvien kuvan ja äänen restaurointiin sekä on hankkinut rautaisia asiantuntijoita turisemaan kommenttiraidoille. Jos haluat tutustua Film Noireihein niin tämä boksi on erittäin hyvä mahdollisuus halvan hintansa ja loistavan hinta/laatu-suhteen vuoksi.
Jos haluat saada boksin mahdollisimman halvalla, suosittelen boksin tilaamista kanadalaisesta DVDSoon.com:sta, jossa Film Noir Classic Collection maksaa kirjoitushetkellä vain noin 24 euroa toimituskuluineen, toimitusaika voi vaihdella viikosta kuukauteenkin. Jos taas haluat boksin nopeammin käsiisi, niin kannattanee tilata se Amazon.comista, josta sen saa posteineen 34 euroon joka alittaa tullirajan 38 euroa.
Kannattaa ottaa huomioon, että tämän boksin DVD:t on koodattu aluekoodille 1 (Pohjois-Amerikka) ja ne ovat NTSC-kuvaformaatissa eli ne vaativat soittimen, joka osaa toistaa muitakin kuin 2-alueen levyjä sekä television jossa on tuki NTSC-kuvalle. Monissa soittimissa on myös mahdollisuus katsoa NTSC-kuvamuodossa oleva DVD PAL-muodossa, mutta se heikentää kuvanlaatua.
Murder, My Sweet on saatavana myös Suomessa nimellä Hyvästi kaunokaiseni, mutta se häviää kaikessa tämän boksin DVD:lle. Varsinkin kuva on paljon suttuisempi ja epäselvempi, ääni toistuu huonommin ja siinä on suhinaa, joka haittaa dialogia. Elokuva on tietysti tekstitetty suomeksi, mutta se on "poltettu" kuvaan eli sitä ei saa pois millään keinolla, jos haluaa katsoa elokuvan ilman tekstitystä. Ainoa ekstra on jälkiväritetty kammotus joka tuhoaa upean elokuvan täysin, sitä ei olisi koskaan pitänyt tehdä ja se rikkoo ohjaajan näkemyksen.
Sivun alkuun
|
|
