Emma Ojanen | Kuvat: Hanna Markuksela
Kymmenen vuotta konemusiikin kuninkaana - dA JoRMaS

dA JoRMaS juhlisti uraansa Ilokivessä 19.3.2004
He eivät ole vallanneet juorulehtiä, eikä heidän julisteitaan ole Anttilassa myynnissä, mutta silti heidät tunnetaan ympäri maailman. Kymmenen vuoden taipaleen varrella on tuotettu satoja modeja, ja varmaan myös toista sataa demoa sekä loistettu useamman kerran Assemblyjen tähtenä. Jaa, että mitä? Niin, mod on Amigan trackereillä eli konemusiikin miksausohjelmilla syntyvän musiikin formaatti. Demo puolestaan on tietokonetaitureiden taidonnäyte, eli kuvaa ja ääntä loisteliaalla koodauksella yhdistelevä multimediaesitys. Ja Assembly on puolestaan kaikkien nörttien suurin vuosittainen joukkojuhla. Näinkin monta erityistermiä sisältävä selitys toiminnan luonteesta varmaankin selittää sen, miksi he eivät ole kovin suuren yleisön tiedossa. Siis ketkä? No dA JoRMaS tietysti!

dA JoRMaS syntyi kymmenen vuotta sitten Keski-Suomen alueella asustelevan kaveriporukan yhteiseksi taiteilijanimeksi. dA JoRMaS on toiminut koko ajan eräänlaisena katto-organisaationa lukuisille yksittäisille konemusiikin tekijöille, joilla on ollut mahdollisuus saada musiikkiaan tunnetuksi dA JoRMaSin kautta. Perjantaina lavalla nähtiin jotakuinkin samat heput kuin mitä voi löytää ensimmäisten kahdenkymmenen demon krediittilistalta. dA JoRMaS juhlisti yhteistä taivaltaan kauniisti teeman mukaisesti koristellussa Ilokivessä ja tarjoili paikalle saapuneille noin 240 ei-esiintyneelle ihmiselle sekä yksittäisten jäsenten livekeikkoja että puolituntisen dA JoRMaS -setin, jonka aikana kuultiin mm. sellaisia klassikkokappaleita kuin Danish lesson 1 ja Linda. Yleisö oli ilmiselvästi asiaan vihkiytynyttä, sillä se osoitti villisti suosiotaan heti, jos BPM-luku ylitti 250. Paikalle oli saatu kiitettävä äänentoisto, jonka tukemana tuli selväksi, että vain dA JoRMaS todella tietää, mitä basso todella tarkoittaa.
Pekka Pou aka Tero
Yleisö vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä - en ihan hetkeen muista Ilokivessä olleen näin railakasta bileiltaa. Musiikkia tarjoiltiin kahdessa kerroksessa ja lisäksi yläkerrassa pyöritti videotykki demoja ja muuta kuvallista materiaalia. Normaali-iltaan nähden paikalla oli huomattava määrä kameroita, joten tilaisuuden juhlallinen, historiallinen elementti oli selvästikin ymmärretty. Esimerkiksi Antti kertoi kuunnelleensa Jormia jo viitisen vuotta, ja oli yhden maissa sitä mieltä, että ilta oli ollut hyvä ja antoisa, eikä edes halunnut asettaa live-esityksiä paremmuusjärjestykseen, kaikki oli taattua laatua ja sellaisena hän odotti illan jatkuvan loppuun asti. Myös dA JoRMaSin keikan jälkeen haastateltu Juhapekka oli tyytyväinen illan antiin. Hän kehui erityisesti Teron, SHR888M:n ja Vesurin esityksiä ja piti myös dA JoRMaSin varsinaista keikkaa onnistuneena.
Raato aka Mulletronic
Ja paitsi yleisö, myös paikalle saapuneet DJ:t olivat ilmeisen liikuttuneita tilanteen juhlallisuudesta. DJ Painkiller kertoi seuranneensa dA JoRMaSia pitkään ja olleensa aina vaikuttunut heidän musiikistaan ja vaikutuksestaan konemusiikkiin. Hän piti suurena kunnia-asiana olla soittamassa tänä iltana, ehkä erityisesti juuri siksi, että hänen settinsä oli juuri ennen dA JoRMaSia ja lämmitti yleisön hardcoren tunnelmiin. Paikalla oli myös vanhoja rakkaita tuttuja, kuten Erkko, joka veti mielestäni oikein mukavan setin, sekä Hoffi, joka jatkoi iltaa dA JoRMaSin jälkeen alakerrassa.
PiirakkaMunalla aka Pam
Jos tässä vaiheessa tuntee menettäneensä jotain kun ei juhliin päässyt mukaan, niin eipä hätää, www.jormas.com tarjoaa monenlaista lohduketta! Musiikkituotantoa voi kuunnella suoraan selaimessa, vaikkei Amiga-harrastaja olisikaan. Niin tosiaan, musiikin tekovempeleenä on suurimmaksi osaksi ProTracker ja sen moottorina Amiga. Jos joku ei tiedä, minkälaisesta moottorista on kyse, informaatiota tarjoaa esim. Amiga history guide. Varoituksen sananen: tuon luettuanne saatatte hyvinkin kokea jääneenne jostakin paitsi, mikäli Amiga ei ole työpöytää koskaan koristanut. Jos ei aivan lohdukkeeksi, niin ainakin piristeeksi kelpaavat keikkakuvat osoitteissa:

http://people.cc.jyu.fi/~halimark/jormat/galleria.html
http://batman.jypoly.fi/~b5519/photos/jormas10v1903/

Jäämme odottamaan seuraavaa Jormas-juhlintaa.

Artikkeli on alun perin julkaistu Pirunnyrkki-zinessä. Julkaistu Sakussa tekijöiden luvalla.

Sivun alkuun